1N

HISTORIA

1N Perustettiin Pekka Raution ja Sampo Haapaniemen (Egotrippi, Ella ja Aleksi, Tilkkutäkki…) toimesta Helsingissä syksyllä 1998. Alkuperäisenä toiminta-ajatuksena oli tehdä jonkinlaista elektroambienhäröilyä naislaulajan kanssa. Laulajaksi löytyi silloin vielä melko tuntematon Johanna Iivanainen, jonka kanssa Pekka oli työskennellyt aikaisemmin Oulussa. Maija Vilkkumaan bändissä vaikuttava Niko Kokko saatiin bassoon ja 1N versio 1.0 oli kasassa. Jukka Heikkinen tuli mukaan vuotta myöhemmin.

2002 Texicalli Records sainasi bändin, ja ensimmäisen levyn tekeminen aloitettiin. Jukka ja Sampo toimivat tuottajina, Pekka teki sanat ja vähän kaikki osallistuivat musan tekemiseen. Santtu Vihunen tuli levynteon loppumetreillä rumpaliksi ja Sampo siirtyi ulko/tuottajajäseneksi Egotrippi- ja tuotantokiireiden vuoksi. Ensimmäinen sinkku ”Ameeba” soi kesällä 2003 tiuhaan radioissa. Levy ”Retki” ilmestyi saman vuoden marraskuussa. Useat levyn kappaleet saivat radiosoittoa ja ”Tuulee” -video pyörähti levyraadissa ja silloisessa Sessions-ohjelmassa. Keikkojakin tehtiin.

2006, maaliskuussa 30 päivä, julkaistaan toinen albumi 1N Tällä tavalla. Jukka on ottanut päävastuun musan tekemisestä ja tuottamisesta ja Pekka on tehnyt edelleen suurimman osan sanoituksista. Ensimmäinen sinkku uudelta levyltä ”Niin kuin muut” valaisee maaliskuun lopulla julkaistavan pitkäsoiton maailmaa. Vaikka levyllä on edelleen vaikutteita elektronisesta musiikista, on soundi muuttunut koko ajan orgaanisemmaksi ja maanläheisemmäksi.

Bändin nimi on herättänyt paljon kysymyksiä. Esim. levykaupasta levyn pitäisi löytyä aakkosten alusta ennen a:ta. 1N voidaan sanoa ”yksin” tai ”yks än”. Orkesteri suosii jälkimmäistä.


 
 

 

Bändin nykyinen kokoonpano:
Johanna Iivanainen: laulu
Pekka Rautio: kitara
Jukka heikkinen: koskettimet

 

Lisäksi:
Niko Kokko: basso/taustalaulu
Santtu Vihunen: rummut/ohjelmointi

 
© 2006 1N ja www.1nmusic.com